Onko haaveenasi hevosen liikkeisiin joustavasti mukautuva istunta? Tai ehkä rentoutta ylävartaloon? Tuntuuko, että olisi myös tarpeen kehittää kehon suoruutta ja symmetrisyyttä?
Ratsastuksessa liikkuvuutta tarvitaan erityisesti lonkkiin, jotta hevosen liikkeisiin olisi mahdollista mukautua joustavasti ja eleettömästi. Mikäli lonkissa ei ole tarpeeksi liikkuvuutta, se saattaa johtaa esimerkiksi vaikeuksiin istua harjoitusravissa tai laukassa. Ratsastuksessa oleellista on myös suoruus ja kehon symmetrisyys. Erilaiset liikerajoitteet ja kehon kireydet voivat aiheuttaa haasteita hyvän ja tasapainoisen istunnan säilyttämiseen ja apujen käyttöön. Niska-hartiaseudun jumit ja jännittyneisyys taas heijastuvat väkisinkin ohjastuntumaan ja sitä kautta hevoseen.
Hyvä uutinen on se, että liikkuvuutta voi kehittää ja kehon symmetrisyyttä parantaa harjoittelemalla – myös ilman hevosta. Voit treenata liikkuvuutta missä ja milloin tahansa. Saatat siis parantaa ratsastustasi huomattavasti vain kehittämällä liikkuvuuttasi ja huoltamalla kehoasi, ja hevonenkin kiittää.
Harjoittelua varten olen kehittänyt ratsastajan liikkuvuus ja kehonhuolto -verkkokurssin. Ohjaajasi kurssilla on Johanna Janatuinen (fysioterapeutti, eläinfysioterapeutti, ratsastuksenopettaja, Physiopilates taso 1 -ohjaaja, Spiraalistabilaatio-ohjaaja).
Kurssin sisältö
- Teet aktiivista dynaamista liikkuvuusharjoittelua, jolla kehität liikkuvuuttasi ja kehonhallintaasi, sillä dynaaminen liikkuvuusharjoittelu aktivoi myös lihaksia ja hermostoa.
- Opit käyttämään erilaisia kehonhuoltovälineitä rennomman ja joustavamman kehon saavuttamiseksi.
- Harjoittelet 4 viikkoa videolla ohjattujen harjoitusten tahdissa, kurssi on käytettävissäsi yhteensä 6 kuukautta.
- Kattava liikepankki, josta voit etsiä juuri itsellesi tarpeellisia harjoitteita.
- Saat teoriatietoa liikkuvuudesta ja kehonhuollosta erityisesti ratsastuksen näkökulmasta.
- Saat paljon ideoita erityisesti lonkkien ja lantion alueen liikkuvuuden parantamiseen.
- Opit kokonaisvaltaisia liikkeitä, jotka kehittävät monia kehon osia yhtäaikaa. Saat siis monta kärpästä yhdellä iskulla!
Pääset aloittamaan harjoittelun vaikka heti. Verkkokurssin hyötyjä on muun muassa se, että voit edetä omassa tahdissasi ja kerrata asioita rauhassa. Pääset aloittamaan harjoittelun heti kurssin ostettuasi, ja voit harjoitella missä ja milloin tahansa.
Kurssin hinta on 29 €. Maksu onnistuu myös liikuntaeduilla. Maksuvaihtoehdot:
- Maksu käy kätevästi PayPalilla. Luo tunnukset ja maksa kurssi PayPalilla. Kun maksu on käsitelty, pääset kirjautumaan kurssille tunnuksillasi.
- Kurssi on mahdollista maksaa myös liikuntaeduilla (ePassi, Smartum, Eazybreak, Edenred). Ohjeet liikuntaedulla maksamiseen: luo tunnukset kurssille ja valitse maksuvaihtoehdoksi C.O.D. Maksa kurssi (29 €) käytössäsi olevalla liikuntaedulla. Toimipaikka löytyy joko nimellä FysioJJ Hyvinvointistudio, tai FysioJJ fysioterapia & pilates. Laita sähköposti osoitteeseen johanna@fysiojj.fi ja ja liitä mukaan kuvakaappaus maksusta, niin avaan kurssin ja pääset kirjautumaan sinne tunnuksillasi.
- Halutessasi myös maksu suoraan tilille on mahdollinen, pyydä ohjeet tähän sähköpostilla johanna@fysiojj.fi.
Mikäli kohtaat ongelmia, niin laitathan sähköpostia osoitteeseen johanna@fysiojj.fi tai tekstiviesti/WhatsApp-viesti numeroon 040 704 8010. Tervetuloa kurssille!
Kokemuksia kurssista:
”Hyödyin erityisesti lonkkaa avaavien liikkeiden vaikutuksesta istuntaani, aiemmin kallistuin oikealle satulassa, nyt pysyn suorassa. Iso asia minulle!” -Tanja
”Todellakin suosittelen! Koko kehoa herätteleviä, virkistäviä ja hoitavia harjoituksia, joita ei tarvitse pusertaa hiki päässä tai kipua tuntien. Tulee hyvä olo, tästä ei voi olla kuin hyötyä! Omista puolieroistaan tulee tietoisemmaksi samalla kun olo muuttuu kevyemmäksi. Olen enemmän hereillä.” -Nimetön
”Hyvä ja tehokas kokonaisuus tuntiratsastajan kehonhallinnan tueksi! Liikkeet sopivan helppoja ja ohjaus selkeää. Auttaa hahmottamaan oman vinouden, ja pistää miettimään, kuinka sitä voisi lähteä korjaamaan. Suosittelen muillekin, kuin vain ratsastajille!” -Ellu
”Suosittelen lämpimästi kyseistä kurssia. Olen itse saanut apua kursissta vinouden korjaamiseen ja lihasjumeihin. En enää mene jumiin niin helposti ja myöskin vartalonasento on suoriutunut huomattavasti. Kokonaisuuden huomaa jo ratsastamassa.” -Nimetön
Curriculum
- 5 Sections
- 23 Lessons
- Lifetime
- Tervetuloa kurssille!3
- Viikottaiset teematreenit4
- Liikkuvuusharjoitukset (liikepankki)6
- Kyykyt2
- Kehonhuolto8

